EL�M�
Mit� erityist� h�nen el�m�ss��n oli?
Oliko Jeesus enemmän kuin vain moraalin opettaja?
Monet sanovat, että hän oli suuri opettaja. Toisten mielestä hän oli profeetta. Jotkut pitävät häntä valehtelijana tai mielenvikaisena. Miljoonille hän on Vapahtaja ja Herra. Mitä hänestä sitten ajatellaankin, kukaan ei voi kieltää, etteikö hän olisi ihmiskunnan historian keskeisin hahmo.
Raamattu kertoo hänen elämästään: Jeesus syntyi neitseestä, eli synnittömän elämän, vaelsi Palestiinassa opettamassa ihmisiä noin kolmen vuoden ajan. Hänet ristiinnaulittiin ja hän nousi kuolleista kolme päivää myöhemmin. Raamatun mukaan yli 500 ihmistä näki hänet tämän ihmeellisen tapahtuman jälkeen. Miten tavallinen ihminen olisi voinut elää tuollaisen elämän? Ihmeet, joita Jeesus teki, hänen ristinkuolemansa, ylösnousemuksensa, taivaaseenastumisensa - kaikki ne todistavat, ettei hän ollut mikään tavallinen johtaja.
Satoja vuosia ennen Jeesuksen syntymää profeetat ennustivat hänen tulonsa. Vanha testamentti, jonka eri ihmiset kirjoittivat yli 1500 vuoden aikana, sisältää enemmän kuin 300 tällaista profetiaa. Jeesuksessa toteutuivat Vanhan testamentin profetioiden häntä koskevat yksityiskohdat kuten ihmeellinen syntymä, synnitön elämä, monet ihmeet, kuolema ja ylösnousemus.
Jeesus sanoi, että hänellä oli valta antaa synnit anteeksi, ajaa ulos pahat henget ja päättää ihmisten ikuisesta osasta. Hän jopa sanoi olevansa Jumala!
Tällä hän suututti aikansa uskonnolliset ja poliittiset johtajat. Siksi he päättivät ristiinnaulita hänet. Hänet haudattiin, ja kolmen päivän kuluttua hän nousi kuolleista.
Juuri Jeesuksen ylösnousemus tekee kristinuskosta ainutlaatuisen ja ratkaisevasti erilaisen uskonnon kuin hindulaisuus, buddhalaisuus, konfutselaisuus, shintolaisuus, juutalaisuus ja islam. Itse asiassa kristinuskon luotettavuus riippuu siitä, onko Jeesuksen ylösnousemus totta. Jos ylösnousemusta ei ole tapahtunut, silloin kristillinen usko perustuu valheelle eikä kenelläkään ole toivoa kuoleman jälkeisestä elämästä. Mutta jos se on totta, emme voi muuta kuin tunnustaa, että Jeesus on Vapahtaja ja Herra ja ottaa vastaan häneltä rakkauden ja anteeksiantamuksen.
Eri aikoina ovat monet kuuluisat tiedemiehet perehtyneet Jeesuksen ylösnousemuksen todisteisiin ja vakuuttuneet siitä, että Jeesus elää.
Kuka Jeesus Nasaretilainen on sinun mielestäsi?
Vastauksestasi riippuvat koko ajallinen ja iäinen elämäsi. Tutustu Jeesukseen Kristukseen ja siihen, mitä hän on tehnyt puolestasi. Hän tarjoaa sinulle ikuista elämää yhteydessään.