Jesus on trial image

SELIDIK

Tule tutuksi Jeesuksen kanssa.
Viisi kohtaamista.

OSA 3
Jeesus: periaatteiden ja vertauskuvien opettaja.

Edellisessä osassa tarkastelimme Jeesusta parantajana. Ihmiset eivät kuitenkaan tulleet ainoastaan parannettaviksi. He halusivat myös kuulla hänen puheitaan. Suuri joukko eri puolilta maata tuli kuuntelemaan, mitä hänellä oli sanottavana. Hän puhui Jumalan valtakunnasta, rukouksesta, hyvistä ja huonoista elämäntavoista, rakkaudesta, anteeksiantamuksesta sekä myös itsestään.

Kaikki eivät pitäneet Jeesuksen opetuksesta. Hän moitti uskonnollisten johtomiesten tekopyhyyttä. Hänellä oli vihollisia, jotka yrittivät saada hänet kysymyksillään ansaan, mutta hän kykeni aina vastaamaan viisaasti. Jopa silloin, kun uskonnolliset johtajat halusivat tappaa Jeesuksen, se oli vaikeaa, "sillä koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuuntelemassa häntä." (Luuk. 19:48). Tässä osassa me puhumme kahdesta tunnetusta vertauksesta, jotka Jeesus kertoi.


A. Laupias samarialainen

Monet ihmiset menivät Jeesuksen luo tärkeine kysymyksineen. Eräs mies mietti, mitä hänelle tapahtuu kuoleman jälkeen. Hän kysyi Jeesukselta, miten hän voisi saada iankaikkisen elämän. Jeesus pani miehen vastaamaan kysymykseen itse Vanhaan testamenttiin viittaamalla. (Luuk. 10:27).

Lue Luukas 10:25-28

Silloin Jeesukselta kysyttiin: "Kuka on minun lähimmäiseni?" Hän vastasi kertomalla tarinan Laupiaasta samarialaisesta.

Lue Luukas 10:29-37

  • Mitä sellaista pappi ja leeviläinen tekivät, mikä oli väärin? (10:31,32)
  • Jättivätkö he tottelematta sääntöä: "En koskaan tee mitään vahingoittavaa"?
  • Toimivatko he vastoin lakia?
  • Uskonnollisen ja kulttuurisen taustastansa vuoksi juutalaiset pitivät samarialaisia halvempiarvoisina. Miten tämän vertauksen samarialainen osoitti rakkautta?
  • Kuinka sinä vastaisit kysymykseen: "Kuka on minun lähimmäiseni?"
  • Jeesus kohtelee meitä samoin kuin Laupias samarialainen. Hän näkee tarpeemme ja epäonnistumisemme eikä kulje ohi, vaan tulee auttamaan.


    B.Tuhlaajapoika

    Tämä on yksinkertainen tarina ja kuitenkin yksi maailmankirjallisuuden suurimmista. Se kertoo ihmisten välisistä ongelmista ja siitä, miten ihmiset suhtautuvat Jumalaan.

    Lue Luukas 15:11-32

  • Mitä arvelet nuoremman pojan ajatelleen kotoa lähtiessään? (15:12,13)
  • Minne hän meni? (15:13)
  • Mitä isä tunsi, kun poika lähti kotoa?
  • Asiat sujuivat hienosti jonkin aikaa. Mitä tapahtui, kun asiat menivät huonosti? (15:14-16)
  • Poika tuli toisiin ajatuksiin. Miksi? (15:17)
  • Kuinka hän osoitti asenteensa muuttuneen? (15:18-20)
  • Miten isä siihen suhtautui? (15:20, 22-24)
  • Millä tavoin mielestäsi tämä kertomus on kuva suhteestamme Jumalaan?
  • Kertomus osoittaa, että Jumala tarjoaa rakkauttaan silloinkin, kun me olemme itsekkäitä. Se osoittaa myös, että voimme palata Jumalan luo, vaikka olemme joutuneet Hänestä kauas.


    AJATELTAVAA

    Kumpi pojan tilanteista kuvaa paremmin sinua, kodista lähtö vai sinne paluu?

    Voitko uskoa, että Jumala hyväksyisi sinut yhtä täydellisesti kuin isä hyväksyi poikansa?

    Jos tiedät tarvitsevasi Jumalaa ja haluat palata Hänen luokseen, voit rukoilla:

    Rakas Isä. Tunnustan, että olen kulkenut kauas luotasi ja tehnyt syntiä sinua vastaan. En ole rakastanut sinua enkä toisia ihmisiä niin kuin minun olisi pitänyt. Tiedän, että syntini tähden ansaitsen kadotustuomion. Tahdon tulla takaisin luoksesi niin kuin tuhlaajapoika isänsä luo. Anna anteeksi kaikki syntini. Tule elämääni ja muuta minut sellaiseksi kuin tahdot ja anna minulle iankaikkinen elämä luonasi taivaassa. Amen.

     

    | Yksi | Kaksi | Kolme | Neljä | Viisi |